Pikavippi 24h

Pikavippi yöllä. Se on sellainen toivomus, mitä monet esittävät ja kyselevät näiden lainojen perään. Kun netti kerran ei oikeastaan koskaan nuku, niin moni voisi olettaa että pikavippi 24/7 olisi myös mahdollinen.

Tekniikan puolesta näin olisikin, jos laki ei sitä kieltäisi. Tämä on tilanne vielä vuoteen 2013 saakka. Sen jälkeen kuitenkin pikavippialaa uudistanut lakimuutos kielsi yhtenä osanaan näiden nettilainojen maksamisen asiakkaille yöllä. Hyvästi siis ajatus pikavippi 24h lainoista.

Kuitenkin lainaa voi edelleen hakea yöllä jos niin tahtoo. Moni voi jopa yllättyä siitä, että lainapäätöksen voi kuulla heti, vaikka lainaa hakisikin keskellä yötä. Syynä tähän on se, että kaiken muun voi lainan haussa hoitaa tätä kautta, paitsi itse rahojen siirtämisen. Jos laina on haettu yöaikaan, saa rahat siirtää sitten asiakkaalle vasta aamulla kello seitsemän jälkeen. Tämä käytännössä tarkoittaa myöskin sitä, että jos haet pikavipin yöllä, niin rahat siirretään heti aamulla kun se on mahdollista.

Jonkin verran liikkuu kuitenkin huhuja siitä, että olisi mahdollista saada luottoa netistä tilille yöllä. Selvitimme asiaa hieman, ja ainakin Seriffilainan mukaan (https://seriffilaina.fi/pikavippi-heti/), sellainen voisi olla mahdollista. Sekin kuitenkin vaatii tiettyjen ehtojen täyttymisen, ja on muutoinkin ilmeisesti hieman epämääräinen asia. Tämän takia emme pysty tarkkaan sanomaan, onko tilanne oikeasti näin. Kuitenkin artikkelin mukaan se saattaisi hyvinkin olla mahdollista.

Yleisenä sääntönä voi kuitenkin pitää sitä, että lainaa yöllä ei oikein ole enään mahdollista saada. Paras keino jos tälläinen tarve on on käyttää luottokorttia. Se nimittäin kyllä toimii. Muutoin joudut sitten piffaamaan rahaa kavereilta, tai jotain muuta keinoa keksimään jos rahaa pitäisi ennen aamua saada. Verkosta haettavana sitä ei nimittäin valitettavasti oikein saa.

Kuitenkin voit aina hakea lainan yölläkin, jos tarvitset rahaa vaikka aikaisin aamulla. Tämä on kuitenkin lopulta se kaikkein varmin tapa saada lainaa niin nopeasti kuin mahdollista aamulla. Se ei ehkä vastaa lainaa yöllä, mutta muuten se on paras mitä tarjolla on.

Nopeaa lainaa etsivälle ei ole oikein usein olemassa muita vaihtoehtoja kuin nettilainat. Tämä varsinkin silloin, jos kiire on jo äärimmäisen kova.

Pikavippejä tai muita lainoja netistä voi saada erittäin nopeasti, ja osa lainapalveluista mainostaa jopa tarjoavansa lainaa heti. Mikä on tilanne näiden lainojen kohdalla, ja miten nopeasti lainan voi oikeasti saada?

Lainaa heti tilillesi

Vähän kun katselee netin lainapaikkoja, niin ei voi olla huomaamatta kuinka moni niistä tarjoaa lainaa heti.

Näin ne ainakin väittävät, mutta on ehkä hieman vaikea uskoa että vipin saisi oikeasti heti. Kun miten se olisi edes mahdollista muuten kuin teoriassa?

Yleisesti ehkä tämä on jonkin verran totta ja jonkin verran markkinointia. Aivan heti ei pikavippiä yleisesti saa, mutta ei se kaukana ole siitä. Usein voidaan arvioida kestoksi vain muutamia minuutteja.

Verrattuna moniin muihin tapoihin lainata, on tämä siis paljon nopeampaa. Ja monet uudet lainapaikat vaikuttavat tätä kokoajan kehittävän entistä pidemmälle, jonka takia mahdollista on että tämä tulee ihan supernopeaksi joskus tulevaisuudessa.

Nyt tilanne menee siten, että kun lainahakemuksen olet jättänyt, saat näistä tietyistä vippipaikoista lainapäätöksen heti. Tämä on mahdollista siten, että lainahakemuksen käsittelee tietokone, joka voi samalla täten antaa päätöksen salaman nopeasti.

Rahojen siirtäminen ei kuitenkaan usein käy ihan reaaliaikaisesti, mutta monesti arkisin päivällä voivat rahat olla käytössäsi minuuttien sisällä. Tämä ei siis ihan vastaa termiä “heti”, mutta ei se kaukana siitä missään nimessä ole.

Netin nopeat lainat

Tämä on kuitenkin koko ajan kehittymässä, ja koko ajan uudet lainapalvelut ottavat käyttöön tämä mahdollistavan systeemin. Todennäköistä onkin että tämä on jatkossa mahdollista entistä useamman firman kautta, ja ehkä siitä tulee vielä jossakin välissä myös niin nopea, että tämä lupaus pitäisi täysin oikeasti.

Tilanne on nykyään kuitenkin usein jo se, että lainan saa niin nopeasti ettei oikein ole edes aikaa valittaa sen hitaudesta. Harva kuitenkaan lainaa rahaa niin pikaisella kiirellä, että se pari minuuttia kaataisi maailman.

Nettilainojen nopeutta kun vielä vertaa yleisemmin lainoihin, niin ero on vielä jyrkempi. Jos toinen vaihtoehto antaa vippiä minuuteissa, ja toinen päivässä tai parissa, niin voidaan kyllä puhua erosta joka on aika helposti nähtävissä. Tämän takia hitaampikin laina netistä on niin paljon nopeampi kuin muut, että jos nopeus ratkaisee, ei muita vaihtoehtoja oikein edes ole.

Se että luottotiedot ovat menneet ei valitettavasti tarkoita sitä, etteikö lainalle tulisi enään tarvetta. Tosiasiassa monesti voi lainaa tälläisen tapahtuman jälkeen tarvita entistä kovemmin.

Moni luottotietojensa kanssa taisteleva pohtiikin, onko heidän mahdollista saada vippi ilman luottotietoja, ja mikä on tilanne tämänlaisten lainojen kanssa.

Pikalaina ilman luottotietoja

Luottotietojen menetys on aika iso asia, ja tekee pikavipin saamisesta melkein mahdotonta. En nyt sano että se olisi ihan mahdotonta, mutta oikeasti en tiedä yhtään lainapaikkaa mistä olisi mahdollista saada pikavippi ilman luottotietoja. Mahdollista on aina toki, että tämänkaltainen laina olisi jostakin mahdollista saada, mutta en siis itse tiedä tämänlaisia vippipaikkoja.

Suurin syy on siinä, että jos maksuhäiriömerkintä löytyy, ei kukaan oikein uskalla sinulle lainaa antaa. Lain mukaanhan se olisi kyllä sallittua, mutta sen riski on tilastollisesti niin suuri että sitä ei kukaan tee. Sen on kuitenkin aika vahva ja luottetava merkki siitä, että ainakin jossain vaiheessa viimeisen 7 vuoden sisällä sinulta on jäänyt laina tai muu velka maksamatta.

Lainan saaminen on tällöin ymmärrettävistäkin syistä aika haastavaa…

Lainaa luottotiedottomalle

Onko sitten mitään keinoa saada pientä rahoitusta, jos sitä oikeast tarvitsee vaikka puhelinlaskun maksuun? On olemassa ainakin yksi, mutta sekään ei oikein toimi kyllä monille.

Opintolainaa on mahdollista nykyään kuitenkin saada, vaikka luottotiedot olisivat menneet. Tämä on aika uusi uudistus, jota kovin moni ei vielä tiedä. Tosin osa pankeistakaan ei vielä anna tätä lainaa, mutta moni on koko ajan muuttanut käytäntöjään tähän suuntaan.

Jos ei ole opiskelija mutta tarvitsisi pientä lainaa, toinen mahdollinen vaihtoehto on hakea sitä vakuutta vastaan mm. panttilainaamosta. Kun pienelle lainalle antaa vakuuden, on sitä usein mahdollista saada vaikka luottotiedot olisivat menneet. Tämä kuitenkin vaatii tämän vakuuden, ja koska nettilainat ovat ainakin vielä ilman vakuuksia aina, ei tämä auta niiden kanssa. Panttilainaamoista on kuitenkin joskus mahdollista saada lainaa tällä tavoin.

Selvää on kuitenkin, että keinot saada lainaa luottotiedottomalle ovat hyvin vähäiset, ja parannusta ei todennäköisesti pahemmin ole näköpiirissäkään. Tämä on yksi iso syy sille, miksi tälläistä merkintää kannattaa välttää viimeiseen asti. Valitettavasti monet eivät aina ymmärrä, miten iso asia sen saaminen loppupeleissä oikein on.

Eräs halutuimmista laina-ajoista pikavipeille on nykyään 12 kk maksuaika. Tämänlaisia lainoja on samalla tullut myös tarjolle paljon enemmän kuin niitä on aikaisemmin ollut, ja ehkä on hieman vaikea sanoakkin kumpi tuli ensin, tarjonta tai kysyntä. Joka tapauksessa nämä suositut pikalainat ovat muuttaneet osittain myös mahdollisuudet pikavippien saamiseen, ja tekevät mm. mahdolliseksi ottaa aikaisempia suurempia pikavippejä hieman heikommilla tuloillakin.

Vippi Vuoden Maksuajalla

Tämänlaisella pikalainalla onkin siis monta hyvää puolta, mutta ei kaikki ole kuitenkaan vain hyvää. Sen suurin heikkous on nimittäin se, että samalla kun maksuaika kasvaa, niin näin käy myös tämänlaisen lainan korolle. Ero voi ajoittain olla jopa yllättävän iso, ja riippuu toki myös siitä, kuinka suuri kyseisen pikavipin korko on. Mitä korkeampi korko, sitä enemmän se tavallaan kertaa sitten laina-ajan muutoksen vaikutusta.

Tämän takia voikin sanoa, että ei kannata turhaan ottaa pitkää laina-aikaa jos siihen ei ole oikeaa tarvetta. Mikäli kuitenkin tilanne on se, että olisi kova tarve saada nopeasti esimerkiksi 1500e laina, niin tämä voi kuitenkin olla ainoita oikeasti toimivia keinoja se saada omilla tuloilla ja maksukyvyllä.

Vuoden maksuaika on tosiaan siis se pisin, mitä on tällä hetkellä mahdollista saada pikavippi -nimellä kulkeville lainoille. Jos tahtoo saada tätä pidemmän, ilman että hakee yli 1000 tai 2000€ lainaa, niin silloin kannattaa katsoa joustoluottoja tai suurempien lainojen kohdalla myös kulutusluottoja. Niissä on nimittäin aika usein tarjolla myös pidempiä maksuaikoja. Niitä ei kuitenkaan ole sitten mahdollista saada pienemmän puoleisille lainoille.

Jos et ole aivan varma tarvitsetko vuoden maksuaikaa pikalainalle, vaikeaksi tämän pohdinnan voi tehdä se, että seuraavaksi pisin vaihtoehto saattaa monissa paikoissa olla vain 6kk. Tämä on aika iso hyppäys, ja tekee monesti vähän pakoksikin ottaa pikalaina 12kk maksuajalla jos tarvitsee vähänkään enemmän laina-aikaa vipilleen.

Tämä onkin yksi iso heikkous mikä pitkäaikaisille pikavipeille voidaan sanoa tällä hetkellä olevan. Laina-aikaa teoriassa voi valita aika vapaasti 1 – 12 kuukauden väliltä, mutta monissa vippipaikoissa on valikoimassa iso hyppäys suoraan 6 kuukaudesta vuoteen. On kuitenkin olemassa joitakin lainapaikkoja kuten Creditstar, jossa saa vapaasti valita näiden väliltä. Tämäkin laina on kuitenkin jo joustoluoton tapainen laina, jota voi kuitenkin käyttää pikavipin tavoin jos niin tahtoo.

Kaipaat sitten 2000 euron lainaa tai tätä suurempaakin, on hyvä aina olla tarkkan sen suhteen, paljonko on maksamassa lainastaan. Mitä isompi laina nimittäin on kyseessä, sitä suuremmaksi kasvavat myös erot niiden hinnoissa. Jo muutaman prosentin erot koroissa voivatkin tarkoittaa monia euroja, varsinkin kun haetaan lainaa pitkällä maksuajalla.

Tämän takia näiden lainojen korkoja kannattaakin katsoa tarkoin, ja valita mieluusti edullinen laina. Tässä muutamia vinkkejä niiden löytämiseksi.

Edullinen laina pitkällä laina-ajalla

Terminä tämä on aika epäselvä, ja voi monilla tarkoittaa hyvin eri asiaa kuin ehkä toisilla. Edullinen laina pitkällä maksuajalla voikin olla teoriassa ainakin vaikka 200 euron vippi, tai sitten 30000 euron laina. Kuitenkin tarpeet ja ehdot, sekä laina-ajan pituus ovat näillä hyvin erilaiset.

Mitä isompi vippi kyseessä on, sitä tärkempi se olisi saada halvalla. Ei vain hyvän mielen takia, vaan myös säästöjen vuoksi. Ne nimittäin ovat käytännössä aina isommat, kun laina on isompi. Tämän takia suosittelemmekin usein, että jos haet isoa lainaa, kannattaa käyttää pidempi aika lainojen vertailuun kuin pienien pikalainojen kanssa. Tätä voikin ajatella hieman siten, että mikä se oma tuntipalkka voisi olla tässä hommassa. Pienien vippien kohdalla se ei välttämättä ole kovin kummoinen, mutta isojen luottojen kanssa se voi olla todellakin korkea.

Yksi hyvä vinkki, kun tahdot halpaa lainaa, on hakea sitä paikoista joista sitä on vaikeampi saada. Mitä haastavampaa on lainan saaminen, sitä edullisempaa se myös keskimäärin on. Tämän takia pankkilainat ovat edullisempia kuin monet nettilainat, ja miksi tiukemmin lainaa antavat nettilainamestat antavat usein lainaa pienemmällä korolla. Tämän takia myöskin 18v lainat ovat keskimäärin kalliimpia kuin jos ikäraja olisi korkeampi (katso vaikka https://pikalaina18v.fi/)

Jos kuitenkin oma tilanne on sellainen, että ei ehkä lainaa oikein irtoaisi näistä paikoista, tai tahdot saada lainaa nopeammin ja helpommin, joudut hakemaan sitä hieman kalliimmalla. Kuitenkin hintaero ei välttämättä ole niin suuri kuin voisi pelätä, ja mahdollista on saada myös helppo vippi edullisesti, kun hakee sitä vain oikeasta paikasta. Se ei ehkä ole se kaikkein halvin laina, mutta edulliseksi lainaksi senkin voi usein luokitella.

Hyvä vinkki on myös tutustua netistä löytyviin lainavertailuihin, sillä niiden avulla on usein nopeinta katsoa, mitkä lainat olisivat edullisia ja mitkä eivät. Jos siis kaipaat tälläistä mahdollisuutta, annamme jatkossa tarkemmin vinkkejä lainavertailujen käyttöön ja valintaan.